sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kilpisjärvi II

Sain loputkin reissussa otetut kuvat valmiiksi, joten tässä tulee lisää komeita maisemia! Käytännön toteutuksesta voisin kertoa sen verran, että koska aikaa ei ollut perusteelliseen maankiertämiseen, niin menimme junalla ja bussilla. Yöjunalla on mukavaa mennä nukkumapaikalla ja ihan siedettävää istumapaikallakin, ainakin kaltaiseni yöeläjän mielestä. Ei muuten maksakaan hirveästi opiskelijalle! Tai no maksaa, mutta moneen muuhun mahdolliseen matkakohteeseen verrattuna varsin halvalla pääsee. Bussi Rovaniemeltä Kilpisjärvelle kulkee kaksi kertaa päivässä kumpaankin suuntaan. Etukäteen epäilin, että noin seitsemän tunnin bussissa istuminen olisi melko tympiinnyttävää, mutta matka osoittautui oikein mukavaksi. Bussista on kiva katsella maisemia ja matkalla pysähdytään useamman kerran sen verran pitkästi, että eväitä ehtii ostaa ja vessassa käydä. Me majoituimme Retkeilykeskuksella mökissä, joka oli juuri ennen sesonkia ihan edullinen ja meille just sopiva yöpymispaikka. Tukikohdalta käsin teimme päiväretkiä Mallan luonnonpuistoon, Saanan huipulle, Saanan ympäri Kilpisjärven kylän puolelle ja Saana-järvelle. Eli kolmen kokonaisen ja kahden lyhyemmän päivän aikana ehtii koluta alueen merkityt polut jotakuinkin täydellisesti. Ensimmäisenä päivänä oli tosi hieno sää (katso kuvat!), mutta sitten toisena päivänä kesken Mallan retken alkoi sataa ja sadekuuroja jatkui koko loppuajan. Onneksi tuli raahattua kumisaappaat ja sadevaatteet mukaan (tosin en ole niin hölmö, että lähtisin mihinkään Suomessa luontoretkeilemään ilman vähintääkin sadetakkia).  Kaikista paikoista ei ole erityisemmin kuvia, koska ajoittain satoi niin paljon että kamera oli repussa muovipussissa enkä sitten viitsinyt kaivaa sitä aina esiin. Tällaisena aikaisen kevään vuonna kesäkuun puoliväli oli aivan täydellinen aika käydä Käsivarressa, sillä kukat kukkivat jo ja purot olivat sen verran kuivia, että joka paikkaan pääsi helposti eikä hyttysiä vielä ollut. Lämpötila huiteli miellyttävästi siinä 10 asteen tuntumassa. Mä olen niin arktinen otus, että ihan harmitti tulla takaisin etelään Helsingin helteisiin :D Ja onnistuin muuten polttamaan nenäni toisena päivänä, vaikka aurinko oli ainakin puolet päivästä pilvessä...























perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kilpisjärvi










1200 kilometriä mennen tullen takana. Yöjunan ikkunasta aurinko laski vain noustakseen heti. Hetkeäkään ei ollut ihan pimeää. Kävin yöretkellä sateisella Saanajärvellä, valloitin tunturin ja rakastuin Mallaan. Olin pilviä korkemmalla ja näin elämäni kauneimmat maisemat.

Luonnollisesti Helsinki tuntuu nyt vähän tylsältä, mutta annan itselleni luvan suunnitella seuraavaa reissua vasta huomenna. Nyt on aika nukkua pois univelkoja. 20 tuntia bussissa ja junassa nukkumatta - olen nyt nähnyt tämän maan miltei päästä päähän ja olen väsynyt, mutta onnellinen.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

haaste

Jes! Pääsykokeet olis nyt ohi! Meni hyvin tai huonosti, niin mulla on joka tapauksessa melkoinen voittajafiilis. Olen ollut melkein koko toukokuun sairaana ja nyt mulla todettiin olevan joku kurkkutulehdus, mihin alan syödä antibiootteja. Alkaa olla jo vähän kiire parantua, koska Kilpisjärven-matkaan on enää viikko. Vaan eiköhän nuo tabletit ehdi purra siihen mennessä. Kiire yhdistettynä jatkuvaan sairastamiseen on tehnyt musta melkein hermoraunion, mutta onneksi nyt ehdin ottaa vähän rennommin ja keskittyä parantelemaan itseäni.

Henna (Hiomattomat Timantit) haastoi minut kertomaan 11 asiaa itsestäni ja vastaamaan 11 kysymykseen. Kiitos haasteesta, taitaakin olla ensimmäinen kerta kun tällaisen teen! Tarkoitus olisi myös haastaa 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa, mutta pikaisesti asiaa tutkittuani totesin, että sama haaste on ollut jo jotakuinkin kaikissa lukemissani blogeissa, eli jätän siksi laittamatta haastetta eteenpäin.

1. Olen syntyperäinen hervantalainen. Se on hauskaa, koska melkein kaikki tietävät missä Hervanta on ja melkein kaikilla on ennakkoluuloja siitä, joillakin jopa varsin hurjia :D

2. Rakastan musiikkia ja kuuntelen sitä paljon. Haluaisin osata itsekin laulaa tai soittaa jotain, mutta olen harmikseni aika huono musisoimaan itse. Useimmiten kuuntelen suomalaista metallia ja räppiä. Tykkään siitä, että musiikissa käsitellään vahvoja tunteita ja sanoitukset on tiukkaa asiaa. Olen usein älyttömän innostunut kaikesta mahdollisesta livemusiikista.

3. Mulla on hienovaraisen nyrjähtänyt huumorintaju. Usein puhun vakavalla naamalla ihan höpöjuttuja ja naureskelen tosi paljon omille hölmöilyilleni. Mulla on myös tapana kertoa puujalkavitsejä ja nauraa niille itse, vaikkei ketään muuta yhtään huvita.

4. Ulkonäkö pettää. Ainakin minun tapauksessani.

5. Opin kuorimaan appelsiinin vasta joskus 19-vuotiaana...

6. Olen tosi kriittinen. Joskus ärsyttää, kun tuntuu että mun pitää miettiä joka ikinen asia pohjamutia myöten, ennen kuin voin päättää mitä mieltä siitä olen tai teenkö sen.

7. Juon kahvia vain harvoin ja vähän, koska se aiheuttaa mulle käsien tärinää ja yleistä hermostuneisuutta. Sen sijaan tykkään juoda paljon teetä.

8. Mä en ole eläissäni ottanut kotivakuutusta. Olen nimittäin aina asunut opiskelija-asunnossa, missä se ei ole pakollinen ja en omista mitään vähääkään arvokasta. :D

9. Rakastan linja-autoja. Bussilla matkustamisessa on tunnelmaa! Rakastan myös aikataulukirjoja. Harmi kyllä nykyään monet aikataulut on vaan netissä...

10. Mistä tulikin mieleeni, että mulla ei ole älypuhelinta ja inhoan kosketusnäyttöjä. Inhoan yleensäkin kaikkea tekniikkahifistelyä.

11. Mulla on muutamia tosi kummallisia fobioita. Pelkään esimerkiksi ilmapalloja kamalasti. En suostu koskemaan niihin enkä olemaan niiden lähellä ellei ole ihan pakko.



Ja sitten kysymykset:

1. Mikä on paras luonteenpiirteesi?

Empaattisuus, ymmärtäväisyys, avarakatseisuus. Jotkut tämmöiset varmaan!

2. Entä huonoin?

Sellainen tietynlainen huomionkipeys ja mustasukkaisuus.

3. Salmiakki vai suklaa?

Nyt tuli vaikea! Nimittäin tykkään kummastakin tosi paljon. Jos on pakko valita, niin suklaa.

4. Missä olet hyvä?

En tiedä. Ainakin mulla on kuulemma hyvä kolmiulotteinen hahmotuskyky? Niinpä vastaan käsitöissä ja muussa näpertelyssä.

5. Jos saisit 5000 euroa, mitä tekisit?

Laittaisin säästöön ja käyttäisin parisataa kuussa lopun opiskeluaikani. Tai no en tiedä, ehkä vaan lähtisin samantien Siperian-matkalle! :D

6. Kun tapaat uuden ihmisen, mihin kiinnität ensimmäisenä huomiosi?

Ilmeeseen, eleisiin ja sellaiseen yleisolemukseen. Nonverbaalisen viestinnän perusteella tulee nopeasti tehtyä oletuksia, että onko ihminen ystävällinen ja kiinnostunut musta vai ei.

7. Mikä on lempivaatteesi?

Kaikki mukavat ja vähän nuhjahtaneet vaatteet, mitä pidän yleensä kotona.

8. Annatko helposti anteeksi?

Joo. Tai ainakin yritän, mutta menee hetki aikaa ennen kuin olen oikeasti päässyt yli loukkaavasta asiasta.

9. Kun katsot peilistä omaa kuvajaistasi, mitä ajattelet ensimmäisenä?

Vaihtelee tosi paljon mielialan mukaan. Joskus ajattelen ihan neutraalisti, joskus vaan itkettää kun peilissä möllöttää sellainen finninen kauhistus...

10. Mihin biisiin et kyllästy?

Solstafir - Fjara

11. Ketä ihailet?

Esim. vanhempiani!