tampere

 

Käytiin Tampereella, oli parasta. <3 Mulla on ehkä vähän koti-ikävä joskus, ainakin silloin kun katselen näitä alkusyksyn aurinkoisia kuvia. 

 

Musta tuntuu, että laitan tänne blogiin yleensä vaan kamalan angstisia tekstejä, mutta semmoiseksi se aina meinaa mennä kun kirjoitan fiktiota. Oikeassa elämässä olen silti onnellinen höpsö. Jottei tämä blogi menisi liian surumieliseksi, niin laitetaas välillä vaan kuvia! Ainakin minulle tulee hirmu lämpöinen ja leppoisa fiilis kun katselen näitä. Mulle on tapahtunut niin paljon hyviä asioita viime aikoina, etten voi muuta kuin olla kiitollinen.

kuvia ajasta

älä katso silmiin nukkuvaa saatanaa

silmät auki valveunessa varjoja tuijottavaa

 Se syksy oli erilainen kuin muut. Vihjeitä sateli, ei tarvinnut kysyä etanaa näyttämään sarvensa että tuleeko pouta vai jotain pahempaa. Satunnaiset sanat, lehtien otsikot ja vastaantulijoiden kasvot kirkuivat sitä. Kaikki olivat hiljaa, mutta jokainen tunsi pelon valtaavan sydämensä. He eivät osanneet puhua siitä, eivät antaa tunteelleen nimeä. En minäkään rohjennut ottaa sitä puheeksi, että näin metsässä mustapukuisen miehen. Se seisoi kalliolla ja katsoi alas liikenteen kohinaan. Siellä minä istuin vieressäsi linja-autossa, joka oli aikataulustaan myöhässä.

En minä uskaltanut sanoa, että kaksoisolentosi näki minut enkä tiedä mitä se tarkoittaa. Mutta illalla satoi, minä menin ulos ja etsin etanoita. Etana etana näytä sarves, onko huomenna... Anna minulle anteeksi, etten ollut tarpeeksi rohkea. Etten puhunut epäilyksistäni, etten uskaltanut puhua silloin kun olisin vielä voinut.