älä katso silmiin nukkuvaa saatanaa
silmät auki valveunessa varjoja tuijottavaa
Se syksy oli erilainen kuin muut. Vihjeitä sateli, ei tarvinnut kysyä etanaa näyttämään sarvensa että tuleeko pouta vai jotain pahempaa. Satunnaiset sanat, lehtien otsikot ja vastaantulijoiden kasvot kirkuivat sitä. Kaikki olivat hiljaa, mutta jokainen tunsi pelon valtaavan sydämensä. He eivät osanneet puhua siitä, eivät antaa tunteelleen nimeä. En minäkään rohjennut ottaa sitä puheeksi, että näin metsässä mustapukuisen miehen. Se seisoi kalliolla ja katsoi alas liikenteen kohinaan. Siellä minä istuin vieressäsi linja-autossa, joka oli aikataulustaan myöhässä.
En minä uskaltanut sanoa, että kaksoisolentosi näki minut enkä tiedä mitä se tarkoittaa. Mutta illalla satoi, minä menin ulos ja etsin etanoita. Etana etana näytä sarves, onko huomenna... Anna minulle anteeksi, etten ollut tarpeeksi rohkea. Etten puhunut epäilyksistäni, etten uskaltanut puhua silloin kun olisin vielä voinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti