maanantai 29. kesäkuuta 2015

sateenkaari

Alan ehkä vähitellen päästä lomatunnelmaan. Ihan hyvä saavutus siihen nähden, että olen ollut jo kuukauden enemmän tai vähemmän lomalla. Ainakin tuntuu koko ajan siltä, että on viikonloppu. Ei hassumpaa. Sääkin on suosinut lomailuani, sillä en tykkää yhtään helteestä. Mulla on jäänyt jotain mielestäni ihan kivoja kuvia julkaisematta, joten tässä olis ny semmoisia.







Sopivasti Pride-päivänä parvekkeeltamme näkyi komea sateenkaari. Samaisena päivänä kävimme myös hautajaisissa, joissa puhuttiin kuolinpäivänä näkyneistä sateenkaarista. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä näin outoja ja painostavia unia, mutta nyt olotilani on levollisempi kuin pitkään aikaan. Liekö täällä ollut kaikenlaisia elämänvoimia liikkeellä viime aikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti